Finnwatchin tutkimus paljastaa, ettei Stora Enso ole kiinnostunut tutkimaan Intian-tehtaansa työntekijöiden kastiasemaa. Tämä johtaa kastisyrjinnän jatkumiseen.
Dalitien solidaarisuusverkosto hämmästelee Stora Enson kastiasenteita Finnwatchin 3. syyskuuta ilmestyneessä tutkimuksessa. Stora Enso perustelee puolueettomuudella haluttomuuttaan selvittää työntekijöidensä kastiasemaa. ”Asenne edustaa yläkastisten intialaisten ajatusmaailmaa ja mahdollistaa kastisyrjinnän jatkumisen. Puolueettomuus on näennäistä, koska intialaisessa kulttuurissa jokainen tietää toisensa kastitaustan”, sanoo Dalitien solidaarisuusverkoston puheenjohtaja Mikko Malkavaara.
Finnwatchin tutkimus suosittaa kastiryhmien ulkopuolelle jäävien dalitien positiivista erityiskohtelua henkilöstöpolitiikassa. Dalitien solidaarisuusverkosto yhtyy Finnwatchin suositukseen ja muistuttaa myös Intian valtion käyttävän positiivista erityiskohtelua tukitoimenaan.
”Kastiin perustuva syrjintä ilmenee työpaikoilla kohtuuttoman pienenä palkkana, huonoina työsuhde-etuina, vaikeutena edetä johtaviin tehtäviin, vaarallisina työolosuhteina tai jopa pakkotyönä. Kaikkein haavoittuvimmassa asemassa ovat kastijärjestelmän ulkopuolelle jäävät dalitit”, toteaa Malkavaara.
Finnwatchin tutkimuksessa selvisi, että Stora Enso Inpacin tuotannollisista työntekijöistä arviolta 75 prosenttia on daliteja. Työnjohdollisissa tehtävissä daliteja on kuitenkin hyvin vähän. Tehtaasta ei löytynyt pakkotyövoiman tai ihmiskaupan käytäntöjä, mutta ei myöskään pyrkimystä dalitien tunnetusti huonon aseman aktiiviseen parantamiseen.
”Dalitien positiivinen erityiskohtelu on konkreettinen toimenpide kastiin perustuvaa syrjintää vastaan. Sen tulisi sisältää kaikkien työntekijöiden koulutusta kastisyrjinnän vastaiseen kamppailuun sekä erityisponnisteluja dalit-taustaisten ihmisten rekrytoimiseksi ja kouluttamiseksi myös johtaviin tehtäviin. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää dalit-naisiin, jotka ovat kastittomuutensa mutta myös sukupuolensa vuoksi kaksinkertaisesti syrjittyjä”, toteaa Malkavaara.
Työkaluja kastisyrjinnän ehkäisemiseksi löytyy muun muassa Dalitien solidaarisuusverkoston kansainvälisen kattojärjestön International Dalit Solidarity Networkin (IDSN) julkaisusta ”Ambedkarin periaatteet” sekä IDSN:n ja Tanskan ihmisoikeusinstituutin julkaisusta ”Dalit Discrimination Check”.
Lisätietoja:
Dalitien solidaarisuusverkoston puheenjohtaja Mikko Malkavaara, p. 0400 874563, mikko.malkavaara@dalit.fi.
Dalitien solidaarisuusverkoston vaikuttamistyön vastaava Minna Havunen, p. 040 751 4211, minna.havunen@dalit.fi.
Stora Enson vastaus Finnwatchin tutkimukseen
Finnwatchin tutkimus kokonaisuudessaan