Yhdistyksen säännöt

Dalitien solidaarisuusverkosto, säännöt

1 § NIMI JA KOTIPAIKKA
Yhdistyksen nimi on Dalitien solidaarisuusverkosto ja sen kotipaikka on Helsinki. Englanninkielisissä yhteyksissä yhdistyksestä käytetään epävirallista nimeä Dalit Solidarity Network in Finland (DSNFi).

2 § TARKOITUS JA TOIMINTA
Yhdistys auttaa tekemään tunnetuksi Etelä-Aasiassa ja muualla maailmassa elävien dalitien haavoittavia elinoloja ja pyrkimystä ihmisarvoon sekä tukemaan ihmisoikeuskamppailua sortavan, hierarkkisen ja rasistisen kastikäytännön murtamiseksi.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää keskustelu-, valistus- ja esitelmätilaisuuksia, julkaisee ja levittää dalitkysymystä koskevaa tietoa, tukee toiminnallisesti ja taloudellisesti dalitien aseman parantamiseksi tehtävää työtä, pitää yhteyksiä kansainväliseen dalitien solidaarisuusliikkeeseen ja kastittomien hyväksi toimiviin suomalaisiin ja kansainvälisiin järjestöihin.

Yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta sekä perustaa ja kartuttaa rahastoja sekä harjoittaa yhdistyslain 5 §:ssä tarkoitettua elinkeino- tai ansiotoimintaa.

3 § JÄSENET
Yhdistyksen jäsen on yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, jonka yhdistyksen hallitus hyväksyy jäseneksi ja joka suorittaa kulloinkin vuosikokouksessa päätettävän jäsenmaksun.

Jäsenillä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla eroamisesta yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi. Hallitus voi myös erottaa jäsenen yhdistyksestä yhdistyslain 14 §:ssä mainituilla perusteilla.

4 § HALLITUS
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu viidestä yhdeksään (5–9) vuosikokouksessa yhdeksi vuodeksi kerrallaan valittua jäsentä.

Vuosikokous valitsee hallituksen jäsenistä puheenjohtajan.

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä kutsuu sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.

Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna, on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.

5 § YHDISTYKSEN NIMEN KIRJOITTAMINEN
Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, jompikumpi yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa.

6 § TILIT
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.

Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen laatima toimintakertomus on annettava toiminnantarkastajille viimeistään kuukautta ennen vuosikokousta. Toiminnantarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta.

7 § YHDISTYKSEN KOKOUSTEN KOOLLEKUTSUMINEN
Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on toimitettava viimeistään seitsemän (7) päivää ennen kokousta lähettämällä kullekin jäsenelle kirjallinen kutsu.

8 § YHDISTYKSEN KOKOUKSET
Yhdistyksen vuosikokous pidetään 15.4. mennessä.

Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii.

Yhdistyksen kokouksessa on jokaisella jäsenellä äänioikeus ja jokaisella äänioikeutetulla yksi (1) ääni.

Yhdistyksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaali arvalla. Muutoin päätökseksi tulee kokouksen puheenjohtajan kannattama mielipide.

9 § VUOSIKOKOUS
Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1.  kokouksen avaus
2.  valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3.  todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4.  hyväksytään kokouksen työjärjestys
5.  esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto
6.  päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä
7.  vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä jäsenmaksujen suuruus
8.  päätetään hallituksen jäsenmäärä ja valitaan hallitus
9.  valitaan hallituksen puheenjohtaja hallituksen jäsenistä
10. valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heille kaksi varahenkilöä
11. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

10 § SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN JA YHDISTYKSEN PURKAMINEN
Päätös näiden sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan enemmistöllä äänestyksessä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.

Yhdistyksen purkautuessa käytetään varat sen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään varat samaan tarkoitukseen.

____________________________________________________________________________________________________________