Dalitien solidaarisuusverkostolla ei ole omaa kansainvälistä toimintaa, vaan se kanavoituu kansainvälisen dalitien solidaarisuusverkoston, International Dalit Solidarity Networkin (IDSN) kautta. IDSN:n sihteeristö Kööpenhaminassa tuottaa kampanjamateriaalia ja tiedotteita, joita Suomen verkosto hyödyntää mediassa ja toiminnassaan.
Osallistuessaan kansainvälisiin kampanjoihin Suomen verkosto käyttää samoja toimintamuotoja kuin kotimaisessa työssään: tapaamisia avainhenkilöiden sekä valio- ja toimikuntien kanssa, kirjeenvaihtoa, lausuntoja, tapahtumia ja vetoomuksia.
IDSN:n koordinoima kansainvälinen vaikuttamistoiminta suuntautuu Yhdistyneisiin Kansakuntiin (YK) ja Euroopan Unioniin (EU).
Vaikuttaminen YK:ssa
Keskeiset instituutiot tai prosessit YK:ssa ovat Ihmisoikeusneuvosto (Human Rights Council, HRC), ihmisoikeusraportoijat, HRC:lle tehtävät ihmisoikeustilannetta käsittelevät raportit (Universal Periodic Review) sekä YK:n alaisuudessa toimiva rasisminvastainen komissio (UN Commission on the Elimination of Racial Discrimination, CERD).
Keskeinen YK-asiakirja vaikuttamistyössä kastisyrjinnän lopettamiseksi on Periaatteet ja ohjeet työ- ja syntyperäperustaisen syrjinnän lopettamiseksi (Principles and guidelines for the elimination of discrimination based on work and descent) – tähän linkki ao. asiakirjaan. IDSN viittaa pääsääntöisesti tähän asiakirjaan vedotessaan YK:n jäsenmaihin, että ne nostaisivat dalitien asemaa koskevat kysymykset keskusteluun kahdenvälisissä suhteissaan kastimaiden kanssa sekä kannattaisivat YK:n Periaatteet ja ohjeet -asiakirjaa ja dalitien asemaa parantavia käytäntöjä.
Vaikuttaminen EU:ssa
Euroopan Unionissa vaikutetaan kaikkiin kolmeen instituutioon, parlamenttiin, komissioon ja neuvostoon. Jälkimmäisen alaisuudessa toimii ihmisoikeustyöryhmä (Commission on Human Rights, COHOM). Muita merkittäviä EU-elimiä ovat europarlamentin yhteydessä toimiva ihmisoikeuksien alatyöryhmä (Sub-committee on Human Rights, DRO), kehityskomitea (Commission on Development, DEVE) sekä Etelä-Aasian ja Intian edustukset.
Suomen verkosto tukee IDSN:n koordinoimia kampanjoita, vetoomuksia ja kuulemisia tapaamalla ja lobbaamalla suomalaisia europarlamentaarikkoja. Viimeisin yhteistoiminta kulminoitui IDSN:n vetoomukseen europarlamentille, komissiolle ja neuvostolle, jolloin Suomen verkosto onnistui varmistamaan aktiivisen tuen viideltä suomalaiselta europarlamentaarikolta.
Suomen verkostolle osallistuminen kansainväliseen vaikuttamistoimintaan on mielekästä ensisijaisesti EU-tasolla. Suomen hallituksen vaikutus ministerineuvostossa sekä suomalaisten europarlamentaarikkojen mahdollisuudet europarlamentissa ovat suuremmat kuin Suomen toiminnalla YK:ssa. Keskeiset tavoitteet EU-tason vaikuttamistyölle ovat
- EU:n aktiivisuus kastisyrjinnän kytkemisestä ihmisoikeuskysymyksiin vuoropuhelussa kastimaiden hallitusten kanssa,
- johdonmukaisuus ihmisoikeus- ja kehitystavoitteiden huomioimisessa EU:n muilla poliittisilla sektoreilla suhteessa kastimaihin, erityisesti kauppapolitiikassa,
- ihmisoikeus- ja dalit-kysymysten huomioiminen kehitysyhteistyöohjelmissa.