Nahkatuotteita ostaessa moni valistunut nuori ja aikuinen pohtii tuotteiden valmistusprosessien vastuullisuutta. Voiko kuluttaja koskaan olla täysin varma nahasta valmistettujen kenkien ja vaatteiden eettisyydestä ja/tai ekologisuudesta? Myös tunnettujen vaatebrändien nahan alkuperää on vaikea jäljittää.
Nahkateollisuus ei aiheuta vain eläimille ja ympäristölle kärsimystä, vaan myös ihmisille. Nahkaa tuotetaan jopa orjuuteen verrattavissa oloissa, joissa työntekijöiden työskentelyolot ovat heikot ja ihmisoikeusrikkomuksia tapahtuu.
Nahkatöitä pidetään Intiassa, Bangladeshissa ja Pakistanissa likaisina ja saastuttavina. Alalla työskentelevät yleensä vain kastitaustansa takia muutenkin yhteiskunnan marginaalissa olevat dalitit eli kastittomat. Nahkatyöt ovat heille tavallisesti suvussa periytyvä ammatti eikä heillä käytännössä ole vaihtoehtoja toimeentulolle. He ovat alttiita hyväksikäytölle ja heillä on vain vähän tai ei lainkaan mahdollisuuksia edetä työelämässä tai elämässä yleensä. Tämä tekee köyhyyden ja syrjinnän kierteen katkaisemisen lähes mahdottomaksi.
Dalitien solidaarisuusverkosto Suomessa on saanut käytettäväksi Arisan, Hollannin dalitien solidaarisuusverkoston tuottaman raportin “Hides & Hardship – Caste-based discrimination in the leather industry in India, Bangladesh and Pakistan”. www.arisa.nl.
Julkaisu Etelä-Aasian nahkatuotannon ja kastijärjestelmään olennaisesti liittyvän hyväksikäytön yhteyksistä on luettavissa kokonaan suomeksi. Hollantilaisen aineiston suomenkielisen laitoksen ovat toimittaneet DSNFi:n hallituksen jäsenet Mikko Malkavaara ja Mari Metso.
Kastiin perustuva syrjintä Intian, Pakistanin ja Bangladeshin nahkateollisuudessa
Yhdessä kunniallisen nahan puolesta on seitsemän aasialaisen ja eurooppalaisen kansalaisjärjestön toteuttama kolmivuotinen hanke, jonka tavoitteena on parantaa nahkatyöläisten elinoloja ja vähentää heidän oikeuksiensa loukkaamista. Hankkeen toiminta on keskittynyt nahkateollisuuden keskuksiin Chennaissa ja Velloressa Intian Tamil Nadussa, Karachissa Pakistanissa ja Dhakassa Pakistanissa. Se pyrkii varmistamaan, että yritykset sitoutuvat täyttämään ihmisoikeuksia koskevat velvoitteensa ja että hallitukset ottavat käyttöön suojatoimia ja säädöksiä, joilla parannetaan kansainvälisten työnormien noudattamista.
Johdanto
Syntyminen dalitiksi saa aikaan, että on monin verroin alttiimpi vaikeuksille ja vaaroille kuin mikä on muiden todellisuutta. Samoin perheelle riittävän elatuksen takaavan työpaikan löytäminen on hankalaa.
Kastijärjestelmä ja siihen liittyvät käytännöt ovat todellisuutta laajalti Etelä-Aasiassa. Kasti kietoutuu uskontoon, myös vähemmistöuskontoihin.
Kastin ja nahkateollisuuden välillä on erityinen yhteys, mikä tarkoittaa myös syrjiviä käytäntöjä. Kastisyrjintä on suuri riskitekijä yrityksille, jotka hankkivat nahkaa tai nahkatuotteita Intiasta, Pakistanista tai Bangladeshista.
Intian, Pakistanin ja Bangladeshin perustuslait takaavat kaikille kansalaisille yhtäläiset oikeudet. Kastiin tai uskontoon perustuva syrjintä on yleinen ilmiö kaikissa kolmessa maassa syvään juurtuneiden uskomusten vuoksi.
Kastisyrjintä ei ole ”sisäinen” tai ”kulttuurinen” kysymys, johon kansainväliset toimijat voivat olla puuttumatta, vaan se on universaali ihmisoikeuskysymys. Ulkomaalaiset, jotka ostavat Etelä-Aasiasta peräisin olevia nahkateollisuuden tuotteita, ylläpitävät liiketoimintamallia, jossa käytetään matalapalkkaista työvoimaa, joka on pääosin omissa yhteiskunnissaan syrjäytyneitä daliteja ja uskonnollisiin vähemmistöihin kuuluvia.
Kastijärjestelmä Etelä-Aasiassa
Etelä-Aasian kastijärjestelmä jakaa ihmiset eriarvoisiin ja hierarkkisiin sosiaalisiin ryhmiin syntymän perusteella. Liikkuvuus ryhmästä toiseen ei ole mahdollista. Kastijärjestelmä läpäisee kaikki elämän osa-alueet, se määrittää esimerkiksi asuinpaikan, avioliiton ja työmahdollisuudet. Alimpien kastien jäseniä, joita kutsutaan myös daliteiksi, pidetään alhaisina ja epäpuhtaina.
Dalit tarkoittaa kirjaimellisesti ”särkyneitä ihmisiä”, ja sen ovat ottaneet käyttöön dalitit itse osoittamaan voimaantumistaan ja identiteettinsä tunnistamista. Ennen käytettiin sanaa ”koskettamattomat” (untouchables), joka perustui ajatukseen kastiryhmien erilaisesta puhtaudesta ja saastuttavuudesta, mutta nykyään dalitit hylkäävät sen. Varsinkin ylimpien kastiryhmien jäsenet välttivät kaikkia kontakteja dalitien kanssa.
Dalitien perinteiset työt ovat likaisiksi ja saastuttaviksi ymmärrettyjä, sellaisia kuten käymälöiden ja viemärien tyhjentäminen ja puhdistaminen sekä kuolleiden eläinten hävittäminen. Heillä on rajalliset mahdollisuudet saada resursseja, palveluita ja koulutusta, eivätkä he ole yleensä mukana päätöksenteossa. Etelä-Aasiassa ihmisten sukunimi on usein kastia ilmaiseva nimi, minkä takia kastitaustan saa selville nimen perusteella.
Kastisyrjinnästä kärsiviä on maailmassa ainakin 260 miljoonaa, suurin osa heistä asuu Etelä-Aasiassa. Tavallisia syrjinnän muotoja ovat taloudellinen ja sosiaalinen syrjäyttäminen, asuinalueiden, maan, veden, koulutuksen ja työmahdollisuuksien rajoittaminen, mutta sen lisäksi myös väkivaltaisuudet raiskauksiin ja murhiin saakka.
Kastit ja uskonto
Intiassa, Pakistanissa ja Bangladeshissä kastisyrjintä on yleensä samantyyppistä, mutta on myös maakohtaisia eroja. Uskonnollinen konteksti liittyy kastikäytäntöihin yleensä kiinteästi.
Intian perustuslain mukaan kaikilla Intian kansalaisilla on yhtäläiset oikeudet. Perustuslakiin sisältyy kuitenkin luokittelujärjestelmä, joka tunnistaa väestöryhmien moninaisuuden. Kastiryhmät ja niitä koskevat säädökset vaihtelevat osavaltioittain.
Perustuslaki määrittää neljä kastiryhmäjakoa, joihin kastit sisältyvät. Nämä ovat: Edistyneet kastit, muut takapajuiset kastit, luokitellut kastit ja luokitellut heimot. Edistyneisiin kasteihin lukeutuvien sosiaalinen ja taloudellinen asema on yleensä suhteellisen hyvä. ”Muut takapajuiset kastit” ovat perustuslain mukaan ”sosiaalisesti ja koulutuksellisesti jälkeenjääneitä”. ”Luokitellut kastit” tarkoittaa daliteja.
Vuonna 2011 toteutetun väestönlaskennan mukaan maassa on vähintään 200 miljoonaa dalitia, mikä oli tuolloin 16,6 prosenttia väestöstä. Laskenta daliteiksi ei kirjattu kristittyjä eikä muslimeja, joten todellinen määrä on suurempi. Vuoden 2023 alussa Intian väkiluku on yli 1,4 miljardia.
Intia kielsi kastisyrjinnän virallisesti vuonna 1950. Käytössä on joitakin positiivisen diskriminaation muotoja. Esimerkiksi julkisten yliopistojen opiskelijapaikoista ja valtion työpaikoista osa on varattu tiettyihin kastiryhmiin tai heimoyhteisöihin kuuluville. Vuonna 1989 hyväksyttiin laki, jonka tarkoituksena on estää daliteihin ja ”luokiteltuihin heimoihin” kuuluviin kohdistuvat julmuudet ja väkivalta, mutta lain täytäntöönpano on ollut vajavaista.
Intiassa tyypillistä kastisyrjintää on, että dalitit eivät saa tarjoilua teekioskissa tai istua ravintolassa, asua tietyillä alueilla tai eivät saa koulutusta tai kunnollisia työpaikkoja perinteisten erottelusääntöjen takia. Vakavimpia kastisyrjinnän muotoja ovat väkivallanteot.
Köyhyyden isoimmat taustatekijät Intiassa ovat kastiasema ja uskonto. Dalitit, heimoyhteisöihin kuuluvat eli ”adivasit” ja muslimit ovat heikoimmassa asemassa. Adivaseja on Intian väestöstä noin kahdeksan prosenttia. Monet dalitit ja adivasit ovat yrittäneet paeta vaikeuksia ja syrjintää kääntymällä kristityiksi, buddhalaisiksi ja islaminuskoisiksi. Intian kristityistä yli 70 prosentin arvioidaan olevan daliteja, buddhalaisista vieläkin useampien.
Pääuskonto Intiassa on hindulaisuus, johon vuoden 2011 väestönlaskennan perusteella lukeutui 79,8 prosenttia intialaisista. Muslimit muodostavat toiseksi suurimman uskontoryhmän. Vuonna 2011 heitä oli 172 miljoonaa eli 14,2 prosenttia Intian väestöstä.
Vuonna 1992 perustetun vähemmistökomission tehtävä on suojella uskonnollisiin vähemmistöihin kuuluvien oikeuksia. Perustuslain 25. artikla takaa ”kaikille kansalaisille omantunnonvapauden sekä vapauden tunnustaa, harjoittaa ja levittää uskontoa”. Todellisuudessa maassa esiintyy paljon uskontoon liittyvää syrjintää, erityisesti sitä kokevat muslimit. Uskontoon perustuva syrjintä on lisääntynyt viime vuosina.
Bangladesh on muslimienemmistöinen maa, jossa vuonna 2015 väestöstä 90,3 oli islaminuskoisia, pääosin sunnimuslimeita. Hindulaisia on 7,7 prosenttia, loput lähinnä kristittyjä ja buddhalaisia. Maa sai alkunsa Pakistanin Itä-Bengalin maakunnasta, joka muodostettiin, kun Intian niemimaa itsenäistyi Yhdistyneestä kuningaskunnasta vuonna 1947 ja jaettiin Intiaan ja Pakistaniin. Bangladesh itsenäistyi Pakistanista Intian tuella vuonna 1971. Vuoden 2023 alussa Bangladeshin väkiluku oli 169 miljoonaa.
Bangladeshissa daliteja on 5,5–6,5 miljoonaa. Monet kuuluvat uskonnollisiin vähemmistöihin, maan hinduväestöstä jopa 70 prosenttia on daliteja. Kastijärjestelmän voi tunnistaa myös muslimiyhteisöissä, vaikka islam ei tunnusta kastijakoa. Bangladeshissa on myös kristittyjä daliteja.
Bangladeshin vuoden 1972 perustuslain 28. artikla toteaa: ”Valtio ei saa syrjiä ketään kansalaista pelkästään uskonnon, rodun, kastin, sukupuolen tai syntymäpaikan perusteella.” Artikla täsmentää vielä tasa-arvoa ja syrjimättömyyttä, joka liittyy uskontoon ja etniseen syntyperään. Bangladesh on ratifioinut tärkeimmät kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja yleissopimukset, joten sen on noudatettava niitä.
Laeista ja kansainvälisistä sitoumuksista huolimatta Bangladeshissa esiintyy kastiin ja uskontoon perustuvaa syrjintää, kuten koskettamattomuuskäytäntöjä, taloudellisten mahdollisuuksien rajoittamista, koululaisten syrjivää kohtelua koulussa, talojen polttamista, hyökkäyksiä kirkkoihin ja temppeleihin, tappouhkauksia, pakkohäätöjä, maan takavarikointia, pahoinpitelyjä ja tappoja. Dalitien pääsyä julkisille paikoille estetään. Tämä voi koskea ravintoloita, temppeleitä, toreja tai kampaamoita. Vaikeuksia on myös koulutuksen, terveydenhuollon, työpaikan ja maan saamisessa. Koska dalitit ovat usein hinduyhteisöön kuuluvia, he kokevat ikään kuin kaksinkertaista syrjintää.
Dalitit joutuvat yleensä asumaan omissa yhteisöissään kylien ulkopuolella. Maaseudun tavallisia ammatteja daliteille ovat työ teeplantaaseilla, kalastus, nahkatyöt ja suutarin työt. Kaupunkien dalitit olivat yleensä puhtaanapidon ammateissa ja elivät yhdyskunnissa ammattiensa mukaan.
Pakistan itsenäistyi vuonna 1947, kun Intian niemimaa jaettiin hinduenemmistöiseksi Intiaksi ja muslimienemmistöiseksi Pakistaniksi. Pakistan on islamilainen tasavalta, jonka perustuslaissa islam on julistettu valtionuskonnoksi. Vuonna 2015 väestöstä 92,6 prosenttia oli muslimeja, sunnit selvänä enemmistönä. Hinduja oli 2,2 prosenttia ja kristittyjä kaksi prosenttia. Vuoden 2023 alussa väkiluku oli 233 miljoonaa.
Pakistanissa on noin 40 eri kastiryhmää, joista 32 on virallisesti lueteltu dalitryhmiksi. Vuoden 2017 väestönlaskennassa 850 000 henkilön luettiin kuuluvan näihin luokiteltuihin kasteihin, mutta yleisten arvioiden mukaan tämän luvun pitäisi olla moninkertainen. Vain hindulaiset dalitit on luokiteltu daliteiksi, mutta daliteja on myös muslimeissa ja kristityissä. Noin 70 prosenttia uskonnollisisiin vähemmistöihin kuuluvista on daliteja.
Pakistan kieltää kastin, koska islam ei tunnusta tällaista järjestelmää. Käytännössä se on olemassa, ja syntyperään perustuvia ammatteja, asuntojen ja asuinpaikkojen erottelua ja sosiaalisten suhteiden rajoittamisia esiintyy laajalti, myös muslimien keskuudessa. Pakistanin perustuslaissa todetaan kaikkien Pakistanin kansalaisten yhdenvertaisuus lain edessä ja oikeus yhtäläiseen lain suojaan ja samoin se, että jokaisella kansalaisella on oikeus tunnustaa, harjoittaa ja levittää uskontoaan.
Tammikuusta 2014 lähtien Pakistanilla on ollut GSP+-asema (Generalisen Scheme of Preferences Plus) Euroopan unionissa, mikä vapauttaa sen tietyistä vientitulleista. Tämä asema perustuu 27 kansainvälisen ihmisoikeuksia, työntekijöiden oikeuksia, ympäristöä ja hyvää hallintotapaa koskevan yleissopimuksen ratifiointiin ja täytäntöönpanoon. Valmis ja puolivalmis nahka sekä erilaiset nahkatuotteet kuten laukut ja jalkineet kuuluvat tuotteisiin, joita Pakistan voi viedä EU:hun ilman tullia.
Sitoumuksista huolimatta Pakistanin uskonnollisia vähemmistöjä syrjitään. Vuonna 2021 Yhdysvallat sijoitti Pakistanin ”erittäin huolestuttavien maiden” joukkoon uskonnonvapauden loukkausten takia. Uskonnollisen syrjinnän muotoja ovat kunnollisen työpaikan saannin rajoittaminen, syrjintä koulutuksessa eri asteilla, uskonnonharjoituksen rajoitukset, sosiaalinen syrjintä, valtion työpaikkakiintiöiden täyttämättä jättäminen, talojen polttaminen, hyökkäykset kirkkoihin ja temppeleihin, pahoinpitelyt ja muu väkivalta sekä jumalanpilkkasyytökset. Myös pakkoavioliitot ja seksuaalinen väkivalta kuuluvat luetteloon.
Myös Pakistanissa dalitit asuvat omissa yhteisöissään erillään muista, eivät voi istua ravintoloissa muiden kanssa, ja heille tarjoillaan ulos tai erilliselle alueelle astioista, jotka on tarkoitettu vain daliteille. Useimmat dalitit eivät omista maata tai muuta omaisuutta, jolla he voisivat hankkia tuloja. Joskus alueelta toiselle muuttaminen tarjoaa daliteille mahdollisuuden muuttaa kastiasemansa ja identiteettinsä. He muuttavat sukunimensä, joskus uskontonsakin, jotta välttäisivät vaikeuksia.
Kasti ja sukupuoli
Naiset kohtaavat Intiassa, Bangladeshissa ja Pakistanissa vielä muuta syrjintää sukupuolensa takia, koska yhteiskunnat ovat niin patriarkaalisia. He voivat kokea syrjintää, koska ovat daliteja, koska kuuluvat uskonnolliseen vähemmistöön ja koska ovat naisia. Heidän kohtaamansa syrjintä on taloudellisten mahdollisuuksien ulkopuolelle jättämistä sekä sukupuolista häirintää ja väkivaltaa.
Dalit-naiset pelkäävät jatkuvasti raiskatuksi tulemista. Kunnollisia käymälöitä ei ole läheskään kaikille, mihin liittyy sekä turvallisuus- että hygieniaongelmia etenkin kuukautisten aikana. Varhaiset avioliitot ja liikkumisen rajoittaminen ovat tavallisia. Pakkokäännytykset islamiin koskevat Pakistanissa lähinnä nuoria tyttöjä ja naisia.
Kastiin perustuva diskriminaatio ja työ
Sosiaalinen ja taloudellinen syrjäytyminen sekä maan ja koulutuksen puuttuminen johtavat dalitien ja uskonnollisiin vähemmistöihin kuuluvat köyhyyteen. Se taas asettaa heidät alttiiksi hyväksikäytölle, kuten orjuudelle, ihmiskaupalle ja lapsityövoiman käytölle. Suurin osa nykyaikaisen orjuuden uhreista, lapsityöläisistä, pakkotyössä olevista ja vaarallisiin töihin joutuvista kuuluvat alimpiin kastiryhmiin, käytännössä daliteihin, sekä adivaseihin eli alkuperäiskansoihin.
Epäviralliset siirtotyöläiset rekrytoidaan usein kasti-identiteetin ja sellaisten tekijöiden kuten etnisen alkuperän, kielen, sukupuolen ja alueen perusteella. Työvoima koostuu siten niistä, jotka ovat joustavia, hyväksyvät pitkät työajat, saavat matalaa palkkaa ja tekevät vaarallisia työtehtäviä huonosti suojattuina. Heillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin työskennellä. Toimialoja, jotka työllistävät paljon ammattitaidottomia ja vaillinaisesti koulutettuja pienillä palkoilla ja ilman työsopimuksia, ovat maatalous, vaateteollisuus, mattojen kutominen, kivityöt, rakentaminen sekä kuolleiden eläinten ja nahan käsitteleminen.
Kastijärjestelmä järjestää myös työtehtävät, estää monia ammatteja toisilta ja ohjaa toisenlaisiin. Järjestelmän sisäinen työnjako ohjaa dalitit alhaisiksi määriteltyihin tehtäviin, joista saa matalaa palkkaa. Bangladeshissa tavallinen tapa on käyttää kastinimiä, jotka kertovat kastille periytyvistä ammateista. Tällaisia ovat nuohooja, pesijä, suutari, kutoja, räätäli, rumpali ja teurastaja. Näiden ammattien harjoittajat joutuvat hyödyllisyydestään huolimatta kohtaamaan monenlaista syrjintää.
Etnografiset tutkimukset ovat osoittaneet, miten kastiasema jakaa samassa teollisuuslaitoksessa dalitit tekemään epähygieenisempiä ”likaisia” töitä, kun taas ”keskikasteihin” kuuluvat tekevät siistimpiä töitä. Daliteja ei oleta huomioon ylennyksissä, eikä heitä pidetä pätevinä esimiehiksi tai johto- ja asiantuntijatehtäviin. Ammatillinen liikkuvuus ei juuri koske heitä. Dalit-naisilla oli vielä suurempia vaikeuksia päästä uusiin tehtäviin kuin miehillä, ja he kokevat hyvin paljon hyväksikäyttöä.
Dalitien työpäivät ovat pitkiä ja palkat matalia. Heidän palkkaustasonsa poikkeaa samaa työtä tekevistä ylempiin kasteihin kuuluvista. Työpaikoilla dalitit joutuvat kuulemaan runsaasti heihin kohdistuvia halventavia nimittelyjä ja loukkauksia. Valituksista huolimatta tehtaan johto ei ole puuttunut asiaan. Dalit-työntekijöiltä voidaan estää myös puhtaan juomaveden tai turvallisen suojan käyttäminen, ja heiltä voidaan edellyttää oman vesipullon kuljettaminen mukana. Missä lounasruokailu on järjestetty, istumajärjestyksessä esiintyy erottelua.
Ammatillinen järjestäytyminen ei ole aina daliteille mahdollista, koska heitä ei hyväksytä liittojen jäseniksi eikä liitoissa tunnisteta heidän kohtaamiaan työelämän vaikeuksia.
Daliteja ei oteta huomioon ylennyksissä eikä heitä pidetä pätevinä korkeampiin tehtäviin, kuten esihenkilö- tai asiantuntijatehtäviin heidän alhaisen yhteiskunnallisen (sosiaalisen) asemansa vuoksi. Dalit-naisten on miehiä vaikeampaa siirtyä pois kastiin perustuvista töistä. Heitä käytetään useasti hyväksi ja jopa kolmannes dalit-naisista ilmoitti joutuneensa kohtaamaan fyysistä kaltoinkohtelua työpaikalla.
Kasti ja nahkateollisuus Intiassa, Bangladeshissa ja Pakistanissa
Intiassa, Bangladeshissa ja Pakistanissa on historiallinen yhteys kastin, uskonnon ja nahkatöiden välillä. Näissä Etelä-Aasian maissa vallitsee perinteinen näkemys, että nahkatyöt, joissa käytetään kuolleiden eläinten vuotia, on likainen ja ei-toivottu ammatti. Näkemys koskee sekä nahkaa materiaalina että ihmisiä, jotka käsittelevät sitä. Tämän lisäksi Intiassa pidetään lehmiä pyhinä eläiminä ja useimmissa Intian osavaltioissa lehmien teurastaminen on laitonta. Intiassa nahkatyöt on perinteisesti osoitettu daliteille ja muslimeille.
Työelämään osallistuvilla naisilla on yleensä kaksinkertainen työtaakka, sillä heidän on palkkatyönsä ohella hoidettava myös lapset ja kotityöt. Naiset tekevätkin työtä usein kotoa käsin, jotta he pystyvät paremmin yhdistämään kaikki tehtävät ja näin tapahtuu myös nahkateollisuudessa.
Ne nahkateollisuuden osa-alueet, jotka eivät edellytä materiaalin käsittelyä ovat ajan myötä muuttuneet vähemmän leimaaviksi ja työllistävät henkilöitä ylemmistä kastiryhmistä, kuten esimerkiksi esihenkilönä toimiminen. Suurin osa nahkateollisuuden työpaikkojen omistajista on muslimeja. Vain pieni osa on hinduja.
Päätelmät ja suositukset
Nahkatöitä pidetään Intiassa, Bangladeshissa ja Pakistanissa saastaisina ja saastuttavina. Monet alalla työskentelevistä ihmisistä – Intiassa suurin osa – ovat yhteiskunnan marginaalissa, eikä heillä usein ole muita toimeentulovaihtoehtoja. He ovat alttiita hyväksikäytölle ja heillä on vain vähän tai ei ollenkaan mahdollisuuksia edetä työelämässä tai elämässä yleensä. Tämä tekee heille lähes mahdottomaksi köyhyyden ja syrjinnän kierteen katkaisemisen.
Nahkateollisuuden ja kastiin sekä uskontoon perustuvan syrjinnän välillä on monia yhteyksiä Intiassa, Bangladeshissa ja Pakistanissa. Koska syrjivät käytännöt ovat näissä yhteiskunnissa ja työympäristöissä niin laajalle levinneitä, niillä on vaikutuksia myös maan sisäisiin ja kansainvälisiin toimitusketjuihin erityisesti nahkateollisuuden kaltaisilla aloilla.
Kansainvälisesti on siten tunnustettava kastiin ja uskontoon perustuvan syrjinnän merkittävä riski kansainvälisissä toimitusketjuissa nahkateollisuuden kaltaisilla aloilla. Tällaiset syrjivät käytännöt eivät ole sisäisiä kysymyksiä, joista kansainväliset elimet ja yritykset voivat vapaasti vetäytyä ja olla puuttumatta. Yritysten, hallitusten ja kansainvälisten järjestöjen on otettava tämä kysymys huomioon ihmisoikeuksia koskevassa huolellisuusvelvoitteissa, kauppasopimuksissa, lainsäädännössä sekä yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevissa standardeissa ja ohjeissa. Niiden on tunnustettava, että dalitit ja uskonnolliset vähemmistöt ovat erityisen haavoittuva ryhmä. Kastiin ja uskontoon perustuvaan syrjintään liittyy riskejä, joihin on kiinnitettävä erityistä huomiota.
Suositukset kansainvälisille yrityksille
Yrityksillä, jotka hankkivat nahkaa tai nahkatuotteita Etelä-Aasiasta, on suuri riski, että heidän toimitusketjuissaan esiintyy kastiin perustuvaa syrjintää. Yritysten olisi tunnistettava tämä haavoittuvassa asemassa oleva työntekijäryhmä ja sisällytettävä kastiin perustuva syrjintä ihmisoikeuksiin liittyviin huolellisuusvelvoitteen käytäntöihinsä. Ilman tätä he eivät todennäköisesti pysty tunnistamaan ja käsittelemään tätä ongelmaa. Marginalisoitujen yhteisöjen asiantuntijoiden, ammattiliittojen ja muiden asiaankuuluvien kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden kuuleminen paikallisesti ja kansainvälisesti voi tukea tätä pyrkimystä.
Yritysten olisi tiedostettava kastiin liittyvät riskit ja jäljitettävä toimitusketjuja tunnistaakseen, missä kohdassa ketjua haavoittuvimmassa asemassa olevat työntekijät ovat. Jotta kastiin perustuvan syrjinnän riskiä kussakin tuotantovaiheessa voidaan arvioida, tarvitaan toimitusketjujen kartoittamista ja läpinäkyvyyttä tuotannon eri vaiheista.
Yritysten tulee arvioida kriittisesti tilintarkastuskäytäntöjään. Olisi otettava käyttöön mekanismeja, jotka kannustavat avoimiin keskusteluihin tehtaiden omistajien kanssa oikeuksien loukkauksia koskevien kysymysten esiin tuomiseksi ja ongelmien ratkaisemiseksi. Tämä auttaa tehtaiden omistajia käsittelemään ja ratkaisemaan näitä kysymyksiä tehtaissaan. Koska kolmansien osapuolten tekemissä auditoinneissa sosiaalisia kysymyksiä tunnistetaan toistaiseksi rajallisesti, niitä pitää täydentää, kun yritykset teettävät tällaisia tarkastuksia huolellisuusvelvoitemenettelyissään. Asianomaisten paikallisten toimijoiden, kuten marginaalissa olevien yhteisöjen edustajien, ammattiliittojen ja muiden kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden kuuleminen lisää mahdollisuuksia tunnistaa kastiin perustuva syrjintä työympäristössä.
Suositukset ostajamaiden hallituksille
EU:n hallitusten olisi sitouduttava tunnustamaan kastiin perustuva syrjintä erityiseksi ihmisoikeusriskiksi toimitusketjuissa, mihin on kiinnitettävä erityistä huomiota tulevassa EU:n ihmisoikeuksia koskevan huolellisuusvelvoitelainsäädännön yhteydessä. Koska ilmiö on levinnyt laajalle useissa tuottajamaissa, se on mainittava nimenomaisesti sen sijaan, että se sisällytetään epäsuorasti yleisiin viittauksiin syrjinnästä.
Ostajamaiden hallitusten olisi ilmaistava tukensa monikansallisia yrityksiä koskevien OECD:n ohjeiden tarkistamiselle siten, että niissä mainitaan erityisesti kastiin perustuva syrjintä, jotta varmistetaan, että tämäntyyppinen syrjintä sisällytetään huolellisuusvelvoitekäytäntöihin. OECD:n ohjeissa mainitaan tällä hetkellä rotu, ihonväri, sukupuoli, uskonto, poliittinen mielipide, kansallinen tai sosiaalinen alkuperä tai muu asema indikaattoreina, joiden avulla yritykset voivat sulkea pois eriarvoisuuden työelämässä ja syrjinnän toimitusketjuissaan. Kasti on lisättävä tähän indikaattoriluetteloon. OECD:n julkaisussa Due Diligence Guidence for Responsible Supply Chains in the Garmet and Footwear Sector kasti mainitaan nimenomaisesti vain kerran, sivulla 119, jossa se liittyy seksuaaliseen häirintään sekä seksuaaliseen ja sukupuoleen perustuvaan väkivaltaan. Tämä viittaa uskonnollisiin ja kastivähemmistöihin, jotka ovat alttiita tällaiselle häirinnälle ja väkivallalle alhaisen statuksensa vuoksi. Muissa ohjeissa, kuten lapsityövoiman ja pakkotyön osalta kastia ei mainita erikseen, ja siksi yritykset voivat tällä hetkellä jättää sen huomiotta, vaikka sillä on merkitystä näissä käytännöissä.
Ostajamaiden hallitusten olisi tuettava kastin sisällyttämistä erityisenä ihmisoikeusriskitekijänä YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskeviin ohjaaviin periaatteisiin. Ohjaavissa periaatteissa tunnustetaan uskonnolliset vähemmistöt niiden kohtaamien erityisten haasteiden vuoksi. Vastaavasti kastia on korostettava toimitusketjujen ihmisoikeusloukkausten riskitekijänä.
EU:n hallitusten olisi tuettava tehokkaan GSP+ -aseman seurantajärjestelmän kehittämistä. GSP+ -aseman saaneilla mailla on velvollisuus puuttua ihmisoikeusloukkauksiin sillä perusteella, että ne ovat ratifioineet keskeiset kansainväliset ihmisoikeuksia koskevat yleissopimukset. Kastiin perustuva syrjintä on ihmisoikeusloukkaus. EU:lla ei kuitenkaan ole tällä hetkellä käytössä järjestelmällistä raportointijärjestelmää, jonka avulla voitaisiin seurata ja arvioida kauppakumppanimaiden hallitusten toimia tämän rikkomuksen poistamiseksi.
Ostajamaiden hallitusten olisi otettava ennakoiva rooli monen sidosryhmän aloitteissa. Useissa monen sidosryhmän aloitteissa pyritään käsittelemään yhteistyössä toimitusketjujen työ- ja ihmisoikeuksia. Tästä keskustelusta puuttuvat kuitenkin suurelta osin hallitukset. YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevissa ohjaavissa periaatteissa todetaan selvästi, että valtioilla on velvollisuus suojella ja edistää oikeusvaltion periaatteita. Hallitusten tulisi toimia aktiivisemmin työ- ja ihmisoikeuksia koskevissa useiden sidosryhmien aloitteissa, jotta velvoitetta noudatettaisiin.
Suositukset Etelä-Aasian maiden hallituksille
Etelä-Aasian tuottajamaiden hallitusten olisi valvottava voimassa olevien lakien täytäntöönpanoa. Intiassa, Bangladeshissa ja Pakistanissa on voimassa monia lakeja, joilla torjutaan kastiin perustuvaa syrjintää ja joiden tarkoituksena on suojella kaikkia näiden maiden asukkaita ja kansalaisia. Näiden lakien täytäntöönpano on heikkoa. Etelä-Aasian hallitusten on varmistettava, että asiaa koskevat lait pannaan asianmukaisesti täytäntöön.
Etelä-Aasian tuottajamaiden hallitusten olisi sisällytettävä sukupuolinäkökulma voimassa olevaan lainsäädäntöön ja oikeussuojakeinoihin. Kun otetaan huomioon heikommassa asemassa oleviin yhteiskuntaryhmiin kuuluvien naisten lisääntynyt alttius seksuaaliselle häirinnälle ja muulle väkivallalle työpaikoilla, hallitusten olisi vahvistettava nykyistä lainsäädäntöä ja oikeussuojakeinoja tekemällä vastaavat oikeudet selväksi.
Kansallisissa toimintasuunnitelmissa (NAP), joita tuottajamaiden hallitukset ovat laatineet tai laatimassa, olisi kiinnitettävä huomiota identiteettiin perustuvaan syrjintään, kuten kastisyrjintään. Kansallisissa toimintasuunnitelmissa olisi asetettava standardeja ja ohjeita yrityksille, jotta ne voivat puuttua kastiin perustuvaan syrjintään työpaikoilla.
Tuottajamaiden hallitusten olisi vahvistettava kansallisia ja alueellisia ihmisoikeustoimikuntia. Näissä toimikunnissa tarvitaan lisää kapasiteettia ja resursseja, jotta ne voivat tehdä riippumattomia tutkimuksia kastiin ja muuhun identiteettiin perustuvasta syrjinnästä sekä auttaa uhreja.
Ethical Trading Initiativen (ETI) perussäännöstön ohjeet
Caste in Global Supply Chains tarjoaa yrityksille työkaluja, joiden avulla ne voivat puuttua kastiin perustuvan syrjinnän kysymyksiin toimitusketjuissaan. Seuraavassa esitetään joitakin näistä suosituksista:
- Yritysten olisi laadittava syrjinnänvastainen ja yhtäläisiä mahdollisuuksia koskeva politiikka, jossa mainitaan erityisesti kasti- ja uskonnolliset vähemmistöt. Tämä mahdollistaa keskustelun aloittamisen tavarantoimittajien kanssa.
- Vuoropuhelun aloittaminen tavarantoimittajan kanssa kastiin tai uskontoon perustuvasta syrjinnästä voi olla arkaluonteinen asia. Epäsuora lähestymistapa on syrjinnästä ja hyväksikäytöstä kertoneille työntekijöille turvallisempaa. Yritykset voivat kysyä tavarantoimittajalta seuraavia kysymyksiä: Miten tehtävät työpaikalla jaetaan? Ketkä työntekijät tekevät vaarallisimpia tai vaativimpia tehtäviä? Mikä on ylennyspolitiikkanne? Millainen tausta johdollanne on? Ovatko vähemmistöt edustettuina esihenkilö- tai johtotasolla? Tällaiset kysymykset antavat tietoa marginaalissa olevien työntekijöiden läsnäolosta ja sijainnista toimitusketjussa sekä siihen liittyvästä työympäristön dynamiikasta. Pelkästään työvoiman yleistä kokoonpanoa koskevien tietojen kerääminen on riittämätöntä.
- Älä luota täysin vähemmistöasioiden valitusmekanismien olemassaoloon. Valitusmekanismin, valtuutettujen komiteoiden tai ammattiliittojen läsnäolo tehtailla ei riitä. Vähemmistöryhmiin kuuluvat työntekijät eivät automaattisesti pääse käyttämään näitä mekanismeja. Ammattiliittojen ja valitusmekanismien on tunnistettava kastiin ja vähemmistöihin liittyvät kysymykset ja luotava erityisiä väyliä vähemmistöihin kuuluville työntekijöille jotta heidän näkyvyyttään ryhmänä voidaan lisätä ja ottaa huomioon heidän erityinen haavoittuvuutensa. Ammattiliitoissa ja komiteoissa tulee olla vähemmistöjen edustus, jotta varmistetaan, että kaikilla työntekijöillä olisi mahdollisuus käyttää valitusmekanismeja. Tämä koskee myös naispuolisia työntekijöitä, joilla on erityinen riski joutua eroamaan työstään liityttyään ammattiliittoon. Ammattiliitoilla on strateginen rooli työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksien lisäämisessä, ja siksi yrityksille suositellaan ammattiliittojen tukemista ja niiden valmiuksien kehittämistä toimitusketjuissaan.
Teksti: Arisa Arisa; Hides & hardship
Caste-based discrimination in the leather industry in India, Bangladesh, and Pakistan
Hollantilaisen aineiston suomenkielisen laitoksen ovat toimittaneet DSNFi:n hallituksen jäsenet Mikko Malkavaara ja Mari Metso.
Arisa Arisa – Advocating Rights in South Asia – works to improve working conditions in international supply chains in South Asia. In collaboration with partner organisations in countries including India, Bangladesh, and Pakistan, Arisa monitors working conditions in the production of garments and textiles, leather, natural stone, and vegetable seeds.